Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Karisto 2013
Kansi Tuija Kuusela / Stiili
257 sivua
Kotimainen, Kambodzaan sijoittuva romaani
Kansi Tuija Kuusela / Stiili
257 sivua
Kotimainen, Kambodzaan sijoittuva romaani
Ruma sana, tappanut.
Omin käsin minä en ole tappanut ketään, minä noudatan ainoastaan organisaation sääntöjä ja tehtäviini kuuluu epäedullisen aineksen poistaminen. Se on vastuullista työtä, eikä siihen pysty kuka tahansa. Tappamisessa ja poistamisessa on eroa. Teen mitä käsketään niin kuin meidän kaikkien on määrä tehdä. Jos vaistoan vastavallankumouksellista ainesta, lähetän sellaisen viipymättä uudellenkoulutukseen. Miten naiivi mies on?
Vaikka Chey Chan on vangittu, hän uskoo yhtä Angkar-puolueeseen ja punakhmerien toimintaan. Hän uskoo siihen silloinkin, kun häntä kidutetaan tunnustamaan olemattomia, kun hänen pieni poikansa uhataan heittää skorpioneille. Chey Chanilla on kaikki syyt uskoa, onhan hän ministerin vaimo, onhan hän ollut rakentamassa vallankumousta määrätietoisesti. Angkar on kuitenkin kääntynyt omiaan vastaan. Vuosia myöhemmin Vanna-niminen perheenäiti sytyttää suitsukkeen henkien taloon, muttei uskalla omistaa sitä vanhemmilleen ja pienelle veljelleen. Mitä heille on tapahtunut 1970-luvun lopussa?
On kirjoja, joita ei todellakaan lueta suklaalevyn tai portviinilasillisen kanssa, vaan miltei kuumeisen herkeämättä, kaiken kirjan ulkopuolisen unohtaen. Näitä kirjoja on ehdottomasti Terhi Rannelan Punaisten kyynelten talo, jota yhdellä adjektiivilla kuvailtuna voisi luonnehtia vavisuttavaksi.
Punakhmerien nyt museoidussa vankilassa valokuvasta innoituksensa saanut romaani liikkuu kolmessa ajassa ja kurottaa kokonaiseksi eri kertojien näkökulmista ja dokumenteista, kuten kirjeistä, valokuvista ja vankilaraporteista. Rannela kirjoittaa niin taidolla ja sydäntä särkevästi, että kokonaisuutta lukee kuin veitsenterällä. Kouriintuntuvia julmuuksia lukiessa joutuu miltei pidättämään hengitystään, mutta mikään kauheuksien tirkistely- tai itkukirja Punaisten kyynelten talo ei ole, vaan kokonaisuudessaan ehjä romaani, joka kattaa historian painolastin niin yksityisen kuin yhteiskunnallisen osalta. Rannela pohjaa teoksensa vankkaan bibliografiaan, mikä näkyy siinä, ettei kerronta - onneksi - missään vaiheessa mene ylisentimentaalisuuden puolelle. Kokonaisuus on myös erittäin intensiivinen, minkä vuoksi romaanin lukee melko nopeasti. Loppupuolella olin hetken ajan huolissani siitä, kestääkö romaani sittenkään: hajoaako se nykyaikaan ja mainintaan Angelina Jolien adoptiolapsista. Ei hajoa (vaikkei Jolie tuo mitään lisäarvoa), vaan nykyisyys kantaa mennyttä, sydämenlyöntejä, kahta elämää: sepitettyä ja sitä joka ryömii uniin.
Kauan eläköön kunnianarvoinen vallankumous! Rannelan kaksi aikuisille suunnattua romaania, Punaisten kyynelten lisäksi tänä vuonna ilmestynyt Frau, ovat paitsi hyvin kirjoitettuja, myös kiinnostavia siinä, miten eri aikakausien hirmuteot näkyvät sekä yksilön että yhteiskunnan – valtion, kansan tai kansakuntien, erilaisten ihmisryhmien – elämässä. Miten hirvittävää ideologiaa toteuttaneet voivat uskoa aatteisiinsa silloinkin, kun kaikki vetäistään alta pois. Romaanit ja niiden henkilöiden kohtalot ovat erilaisia, mutta temaattisesti teokset ovat raskaita, tärkeitäkin.
Chey Chanin ja Vannan kaltaisten naisten tarinat saavat myös etsimään lisätietoa Kambodzan historiasta ja ihmiskohtaloista, mikä sekin kielii osaltaan siitä, miten vaikuttava ja mieltä askarruttava romaani Punaisten kyynelten talo on.
--
Punaisten kyynelten talosta myös mm. blogeissa P.S. Rakastan kirjoja ja Kirjapolkuni.