Quantcast
Channel: Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua
Viewing all articles
Browse latest Browse all 528

Perheen kanssa Irlannissa 1: Dublininlahti ja Howth

$
0
0
Moni kirjabloggaaja lukumaratoonaa tänään: Hurraa heille jokaiselle! Minulta lukumaraton jää tälläkin kertaa väliin, mutta sen sijaan pidän nyt pienen Irlanti-maratonin tai Irlanti-viikon. Jos seuraatte matkablogeja, saatatte muistaa viimekeväisen virallisemman Irlanti-viikon. Minun kyseinen (melkein) viikkoni oli tällä viikolla. Kävin perheeni kanssa Dublinin rannikolla ensimmäisen kerran viime kesänä (postaukset löytyvät arkistosta heinäkuun 2015 kohdalta) ja vihreälle saarelle tuli niin iso ikävä, että tänä vuonna oli päästävä taas. Luulen, että palaan vielä joskus, toivottavasti pian. Irlannissa on ihan omanlaistaan taikaa!

Koimme matkalla monenlaista mukavaa. Tällä kertaa teemoitan koko joukon postauksia kirjajutut mukaan lukien ja aloitan merellisestä Dublinin seudusta. Dublinissa emme nytkään vierailleet kuin maanantaina puolen päivän verran. Silloin lapset pääsivät toivomilleen leluostoksille ja minä kirjakauppoihin. Dubliniin matkasimme pienellä Dublin Bay Cruisesin Bridget-laivalla. Majoituimme tänäkin vuonna Dalkeyn ja Killineyn kylien puoliväliin (kirjoitan kylistä lisää myöhemmin). Junalla matka keskustaan olisi kestänyt noin 25 minuuttia, Dun Laoghairesta lähtenyt laivamatka kesti toista tuntia, mutta oli sen arvoinen. Maisemat olivat kauniita, joskin hieman koleita, majakat suorastaan suloisia.












Dublinissa tosiaankin vain käväisimme. Tänä vuonna on kulunut sata vuotta Irlannin itsenäistymisprosessin kannalta tärkeästä pääsiäiskapinasta. Se näkyi sekä Dublinin katukuvassa että (postauksen teemaan sopivasti varsin merellisen) Brayn asemalla toisen junan kyljessä:




Dublinia katsoimme nyt ennen kaikkea lahdelta käsin. Merellisiin tunnelmiin pääsimme myös myöhemmin viikolla, kun matkustimme DART-junareitin toiselle päätepysäkille Howthin kalastajakylään. Howth tuntui olevan kalastajien, turistien ja hylkeiden kansoittama. Olimme kuulleetkin, että Howthissa näkee hylkeitä 80-90% todennäköisyydellä. Joskus hylkeet tulevat kuulemma laiturien tuntumaan kerjäämään kalaa. Liekö uiskentelijat olleet nyt kylläisiä, kun bongasimme vain hieman kauempana uivia hylkeitä, mutta useamman kuitenkin.

Howthin niemimaa kuuluu olevan ihastuttavaa retkeilyseutua. Olinkin ihaillut kaukana häämöttävää niemeä hotellimme ikkunasta viime kesänä ja parvekkeeltamme tänä vuonna. 8- ja 10-vuotiaiden kanssa emme lähteneet kävelemään niemeä, koska meille tuli nytkin yli 20 000 askelta päivässä. Merellisen tunnelman herättelemän ruokahalun johdattelemana suuntasimme yhteen Howthin monista hyvistä ravintoloista. Lapset eivät halunneet yllätyksiä, joten he nauttivat hyvistä raaka-aineista tehtyjä fish and chipsejä. Mieheni tilasi rapusalaatin, minä tammisavustettua lohta ja irlantilaista soodaleipää.









Huh, tulipas kuvia! Niitä on luvassa vielä useamman postauksen ajan, mutta lupaan keventää (!) välillä kirjaesittelyillä. ;)



Viewing all articles
Browse latest Browse all 528

Trending Articles