Menna van Praag: The Lost Art of Letter Writing
Allison & Busby 2017
315 sivua
Brittiläinen romaani
Until, that is, they wander along the tiny street and come upon the tiny shop. In one of its tiny windows is tucked a tiny note, written in tiny, but elegant, handwriting, inviting them to venture inside and:
Learn the lost art of letter writing…
Cambridgessä toimii pieni paperipuoti, joka myy kauniita kirjepapereita ja laadukkaita kyniä. Kauppa on enimmäkseen hiljainen, mutta sitäkin tunnelmallisempi. Kaupan omistaja Clara Cohen on valmis auttamaan kaikkia, jotka haluavat kirjoittaa kirjeen tai aloittaa kokonaisen kirjeenvaihdon. Clara myös tarkkailee lähiseutujen ihmisiä (stalkkaamatta, toki!) ja kirjoittaa heille kirjeitä. Kirjeissä piilee myös Claran omalle kohdalle osuva mysteeri, joka kuljettaa toisen maailmansodan aikaan. Lisäksi ilmassa on, tietenkin, rakkautta.
Joskus kirjan kannessa on jotain vetoavaa. Hiihtoloman päätteeksi etsin Heathrown kentän yhdestä kirjakaupasta luettavaa. Ostin kentältä kaksi kirjaa: jo talvella lukemani, kiinnostavan ja suositeltavan Angela Carterin The Magic Toy Shopin ja vasta nyt kesällä lukuvuoroonsa tulleen Menna van Praagin The Lost Art of Letter Writingin. Jälkimmäisen laventeliin vivahtava sävymaailma, suloiset ruutuikkunat ja ajatus kirjepuodista Cambridgestä siivittävät ajatukseni ihanaan välipalakirjaan.
The Lost Art of Letter Writing onkin ihan sympaattinen romaani, muttei mitään sen enempää. Teos alkaa lupaavasti: se on herttainen ja samalla hieman salaperäinen, Cambridgeen sijoittuvana tietenkin hyvin brittiläinen.
Aluksi fokus tuntuu olevan Claran kaupassa ja puodittaren kirjoittamien kirjeiden vastaanottajissa. Sitten kaikki muuttuu, kun Clara sukeltaa kirjeiden kautta toisen maailmansodan syövereihin: suvun arvoitukseen, juutalaisiin Amsterdamissa ja osin Britanniassakin, ihmiskohtaloihin. Mennyt valottuu tietenkin kirjeissä, joissa ilmenevät ilo ja pelko, salaisuudet ja nyt, Claran silmissä, sukupolvien ketju.
Van Praag pohjustaa hyvin useita henkilöhahmojaan, mutta jossain vaiheessa romaani lässähtää ja muuttuu sujuvalukuisuudestaan huolimatta sekavaksi. Pieneksi kirjaksi aineksia on liikaa eikä mikään saa kovin syvää käsittelyä. Kirjan tittelin mukainen ajatus kirjeiden kirjoittamisesta taidemuotona unohtuu, vaikka juuri siitä lähtökohdasta romaanin ostin. Kokonaisuus jaksaa kiinnostaa sen verran, että teoksen saa luettua loppuun – juuri ja juuri, ehkä osin siksi ettei minulla ollut muuta kirjaa mukana eräällä automatkalla. Syy sekin on lukea!
The Lost Art of Letter Writingin suloisessa tunnelmassa voi siis viivähtää, mutta mitään kovin syvällistä se ei lukijaansa jätä, vaikka van Praag sekoittaakin mukaan historian varjoja juutalaisten kohtalosta sukusalaisuuksiin.
Onneksi joskus ihan kiva riittää: kupillinen teetä, skonssi, ajatus pienestä paperipuodista Cambridgessä… Van Praagin romaani unohtunee nopeasti, mutta tässähän voisi alkaa suunnitella kirjeen kirjoittamista! Niin, milloin viimeksi olen kirjoittanut oikean paperikirjeen? En muista. Kaikenlaisia lappusia tulee kyllä liitettyä vaikkapa kummilapsille postitettavien lahjojen mukaan ja olen aika hyvä postikorttien lähettäjäkin, mutta kirjeitä ei tulee enää kirjoitettua. Tuleeko teidän?