Karl Ove Knausgård: Syksy
Like 2016
Om høsten 2015
Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
217 sivua
Norjalainen kertomuskokoelma
Like 2016
Om høsten 2015
Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
217 sivua
Norjalainen kertomuskokoelma
Haluan näyttää sinulle tämän maailman sellaisena kuin se on tällä hetkellä: oven, lattian, hanan ja pesualtaan, puutarhatuolin tiiliseinän vieressä keittiön ikkunan alla, auringon, veden, puut. Koska sinä näet sen omalla tavallasi, hankit omia kokemuksia ja elät omaa elämääsi, teen tämän tietysti ennen muuta itseni vuoksi: maailman näyttäminen sinulle, pikkuinen, tekee minun elämästäni elämisen arvoista.
Kenelläpä ei olisi mielikuvaa ruotsalaistuneen norjalaisen Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjasta. Toisille Knausgårdin tuotannon kuuluisin osa, tai pääteos, on aikamme klassikko, jonkinlaista autofiktiivistä avainkirjallisuutta, toisille taas tylsää omanapaista jaarittelua. Moni ei ole ”Knasua” lukenut, mutta on ehkä kiinnostunut ilmiöstä. Mielipiteitä moneen lähtöön. Olen itse lukenut Taisteluni-sarjan neljä ensimmäistä osaa ja pitänyt teossarjan tavasta sekoittaa autenttisuuden tunnetta fiktioon. Aion lukea sarjan kaksi viimeistäkin kirjaa, mutta vasta myöhemmin.
Jos oikein muistan, Knausgårdin ei pitänyt enää kirjoittaa (mitään?). Toisin kävi, viime vuonna norjaksi ilmestyneen ”vuodenaika-sarjan” ensimmäinen teos Syksy on ilmestynyt hiljattain suomeksi. Syksy on kokoelma pieniä havaintoja maailmasta ja se on alaotsikoitu "Kirjeeksi syntymättömälle tyttärelle".
Syksyn, ja koko vuodenaikasarjan, eräs idea on sisällyttää lyhyt tarina vuoden jokaiselle päivälle. Pikemminkin kuin tarinoita, Knausgård tallentaa hetkiä. Hän kulkee kuulaan syysilman ja omenapuiden alla syömisen ihanuudesta täiden aiheuttamaan häpeään ja anteeksiannon merkityksestä yksinäisyyden eri ulottuvuuksiin. Osa teksteistä on pohdiskelevuudessaan onnistuneita miniesseitä, toiset aiheuttavat myötähäpeää; häpyhuulia ja oksennusta käsittelevät luvut myönnän lukeneeni silmäillen. Häpyhuuli-luvun yhteydessä linkitän Helsingin Sanomien kritiikin*, jossa Sanna Kangasniemi kokee että teoksen suuntaaminen omalle lapselle on epäuskottavaa. Kieltämättä.
Onkin selvää, että Knausgård kirjoittaa taas osin itselleen sekä tietenkin aikuiselle lukijayleisölleen. Syksyssä on kyllä muutama alaotsikon lisäksi vielä erikseen Kirjeeksi syntymättömälle tyttärelle nimetty osio, joissa kirjailija-isä puhuttelee vielä vaimonsa kohdussa kasvavaa vauvaa hellästi, mutta etäisesti. Jos unohtaa, että kirjan eräs fokus on suunnata pienet kirjoitukset lapselle ja lukee niitä niin sanotusti muuten vain, pääsee paremmin sisälle kokonaisuuteen, joka on osin kaunis ja syvä, paikoin kuulas ja hetkittäin niljakas, osin pinnallinen ja tyhjänpäiväinenkin – kuten elämä itsessään.
Koska halusin tuoda Syksyn blogiini vuodenaikakirjallisuutena, luin sen nopeasti muutaman bussimatkan aikana. Talven aion myös lukea, koska Knausgårdin teksteissä on parhaimmillaan paljasta viehätystä, arkisten asioiden katsomista uusin silmin, hetkittäin melakolista romantiikkaakin. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyvän Talven kanssa en aio pitää kiirettä, vaan lukea siitä tekstin päivässä. Sellaisena Knausgårdin vuodenaika saattaa toimia parhaiten, pieninä annoksina, vain itselle luettuna.