Kuvan vuoksi aloitetaan John Irvingistä, jonka romaani Kaikki isäni hotellit pitää sisällään koskettaviin mittoihin kasvavan lauseen "Elämä on satua". Avoimia ikkunoita pitäisi välttää, mutta aina se ei ole mahdollista. Tämän päivän teemaan liittyen kerron, että kirjassa on loistava isähahmo: Winslow Berry se jaksaa uskoa haaveisiin.
John Irving on kirjailijoita, joihin yhdistän aina myös runoilija Pekka Kytömäen nimen. Poplaari-blogia pitävä Pekka on näet suuri Irvingin teosten ystävä, kuten minäkin. Ja Pekan runot taas liittyvät tähän isänpäivään siinä mielessä, että aforistisessa kokoelmassaan Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015) on useampikin isyyttä pohtiva runo. Haikuja ja vapaamittaisia runoja sisältävä kokoelma on muutenkin ihana (!). Se on sopivasti sanoilla leikittelevä, suorastaan hykerryttävä, ja oikeissa kohdissa haikeakin. Olen lukenut kirjan jo muutaman kerran - osin ääneen miehelleni, jonka kanssa olemme pohtineet Pekan runojen esiin nostamia ilmiöitä.
Toivottavasti kaikilla tätä lukevilla isillä ja kaikkien isien lapsilla on onnellinen ja sopivasti kirjallinen isänpäivä. Tänä syksynä ainakin meidän lähikoulussamme on ollut Isät lukemaan -kampanja. Meidän perheemme ei ole muistanut kampanjan virallista osuutta, eli lukulappusen täyttämistä, muttei sen niin väliäkään, sillä mieheni lukee lapsillemme päivittäin joka tapauksessa. Hän on hyvin pitkämielinen lukija: yhdessä illassa ääneen luettuja sivuja tulee kymmeniä. Kuinka se onnellistuttaakaan meitä kaikkia!
Toivotan siis hyvää isänpäivää lasteni isälle, miehelleni: ohjelmassa tänään on lukemisen lisäksi ainakin retki Heurekaan. Lähetän suuresti terveisiä myös apelleni ja ennen kaikkea omalle isälleni, jonka päivä vierähtänee hirvimetsällä (Pekalla on muuten mainio runo marraskuisesta metsästäkin): hauskaa, onnentäyteistä päivää Pohjois-Savoon!
P.S. Kuvainnoituksesta kiitän Kaisa Reettaa, joka viikko sitten postasi taianomaisia kuvia. Käykää katsomassa! Latasin omallekin koneelleni Gimpin, jossa riittää opettelemista. Ihan en vielä tätä yhdistelyä hallitse, mutta ensi viikolla kirjoitan paremman postauksen kuvilla leikittelystä.