Julian Fellowes: Belgravia
Otava 2016
Suomentanut Markku Päkkilä
Kannen suunnittelu Orion Books
477 sivua
Brittiläinen romaani
Anne teki päätöksensä vasta kun levotonta unta ja alakuloa oli jatkunut kuukauden päivät. Hän ei pitänyt kreivittärestä. Hän ei edes tuntenut tätä, mutta siitä huolimatta salaisuuden taakka oli liian raskas kannettavaksi. Hän oli tietoinen siitäkin, että jos olisi tilanne olisi ollut päinvastainen, ja jos olisi saanut kuulla kreivittären salanneen häneltä tällaisen tarinan, hän ei olisi antanut anteeksi ikinä.
Bryssel 1815. Englantilaisten asukkaiden keskuudessa puuhataan tanssiaisia ja ilmassa on en féten tuntua. Tanssiaisia odottaa suuresti myös nuori Sophia Trenchard, joka on rakastanut Bellasin jaarlin poikaan Edmundin Brockenhurstiin. Napoleon armeijoineen kuitenkin lähestyy ja moni nuorukainen joutuu sotaan. Vuosikymmeniä myöhemmin surullisesti päättyneen rakkauden vaikutukset tuntuvat Lontoon Belgraviassa, uudessa yläluokkalaisessa kaupunginosassa Buckinhamin palatsin naapurustossa. Trenchardien nousukasperheen ja Brockenhurstien aatelissuvun kohtalot kiehtovat väistämättä yhteen Charles Pope -nimisen miehen kanssa.
Kun kirjan takakannessa lupaillaan romaanin olevan lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen, on Julian Fellowesin käsikirjoittaman tv-sarjan ystävien luettava myös kirjailijan tuore romaani Belgravia. Aikakausi on eri kuin Downton Abbeyssa, maalaismaisemat vaihtuvat koko ajan kasvavan Lontoon ytimeen ja useamman kerroksen väen elämän sijasta keskiössä on kahden perheen tarina, joskin henkilöitä on paljon.
Belgraviassa alati kiehtova Lontoo kasvaa. City on laitamaata, jossa resuiset lapset kulkevat kengättöminä. Belgravia houkuttaa parempaa väkeä ja Kensingtonin puiston Pyöreän lammen tienoo on suosittu kävey- ja tapaamispaikka. Yhteiskunnallisiin muutoksiin viitataan: uudet elinkeinot valtaavat alaa, kauppamiehet ja grynderit kelpaavat ylimystön juhliin vaurautensa vuoksi. Kaikkea tätä kiehtovaa muutosta kuitenkin vain sivutaan romaanissa. Kunpa Fellowes olisi ottanut esimerkiksi Lontoota koskevat muutokset, naisten aseman, siirtomaavallan kasvamisen, eri yhteiskuntaluokkien alaisen palvelusväen keskinäiset hierarkiat - tai jonkun, minkä vain, perhesalaisuuksien ulkopuolisen seikan paremmin osaksi Belgraviansa juonta. Itse olisin kaivannut tietenkin myös itse Belgravian kuvausta, sillä olen kerran viettänyt muutaman hotelliyön kyseisessä hääkakkutalojen kaupunginosassa. Odotin, että pääsen kirjan sivujen välityksellä takaisin noille eleganteille kaduille. Nyt kaikki yhteiskunnallisuus ja miljöökuvaus jäävät ripotteluksi, koreaksi kuvitukseksi. Poissa on Downton Abbeylle ominainen (toki kepeän) yhteiskunnallisuuden juoksettaminen sukukronikan rinnalla.
Yhtä lailla poissa on Downton Abbeylle ominainen brittiläisen piikikäs ja pohjimmiltaan sydämellinen huumori. Henkilöt jäävät paperiohuiksi, omien rooliensa vangeiksi. Viihderomaani saakin olla epäuskottava ja hieman hupsu, mutta jos varakas ylhäisön parissa liikkuva liikemies on vuosikymmenten jälkeenkin pömpöösi moukkamainen mielestelijä, on kokonaisuutta vaikea ostaa. Kyllä vuodet ja aatelisseura koulivat, vaikkeivat koskaan täysin salonkikelpoista tekisikään.
Voi toki olla, että mahdollisena (ja todennäköisenä!) tv-sarjana Belgravia toimii paremmin. Fellowes osaa kuljettaa tarinaa ja vaikka luin osittaisen ärtymyksen ja suoranaisen turhautumisen vallassa, niin ei kirjaa voinut keskenkään jättää. Tv-sarjassa Lontoon kehittymisen ohut kuvaus voi olla visuaalisesti komeaa ja luoda juuri sitä oikeanlaista tunnelmaa. Myös näyttelijäntyöllä voi ilmaista sarkasmia eri tavalla kuin tässä (painotan sanaa tässä, sillä yleensähän kirjallisuudessa on rivien välissä vaikka mitä) romaanissa. Belgravia muistuttaakin siitä, että se mikä toimisi televisiossa, ei välttämättä onnistu tekstinä.
Usein kuulee väitettävän, että menneisyys on vieras maa, jossa asiat tehdään toisin. Kaikesta huolimatta Fellowesin romaania ei voi pitää epäonnistuneena, koska jos sen tarkoitus on viihdyttää ja luoda juonekas sukutarina, niin kirja on tehtävänsä täyttänyt. Fellowes kirjoittaa sujuvasti ja Markku Päkkilän suomennoskin on nautittava.
Luvattua lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen Belgravia ei kuitenkaan ainakaan minulle tarjonnut, mutta kohtuullisen viihdyttävää ajanvietettä kylläkin. Jos kestää ennalta-arvattavan juonen ja kliseisen henkilökuvauksen, voi nauttia siitä, miten tarina kuljettaa englantilaisen säätyläisyhteiskunnan pariin 1800-luvulle; Miten kertomus kuljettaa aikakauteen, jolloin iltapäivätee oli tradition sijaan uutuus, Intiasta puhuttiin osana kasvavaa imperiumia ja ihmiset tiesivät paikkansa, mutta rikkoivat kuitenkin sääty-yhteiskunnan rakenteita.
P.S. Montako Downton Abbey -mainintaa mahtuu yhteen postaukseen? Monta. Ehkei tässä auta kuin alkaa katsoa sarjaa uusintana. Sarjahan löytyy Netflixistä - ja minulla totta kai myös DVD:ltä.
--
Tuijakin on kirjoittanut Belgraviasta.